museoesine: kehto, kietkkam, komsio

Sen runkona on männystä loivasti koverrettu pitkän kaukalon muotoinen 1-1S cm paksu kooltaan vaihteleva pohja, joka jonkunverran kapenee jalkopäätä kohti. Sen pääpuoleen muodostetaan leveyttään hiukan matalampi kuomu, joka käsittää lähes kolmanneksen komsion koko pituudesta. Kehänä on 1-2 poikkipäin kulkevaa päremäistä koivuvannetta, jotka kiinnitetään pohjassa oleviin reikiin. Vanteet yhdistää pohjan toiseen päähän pitkittäisvanne, joka niinikään on kiinni reiässä. Ulomman vanteen kohdalla on pohjassa usein veitsenkärjellä kaiverrettu ristinmerkki, jota pidetään onnea tuottavana. Jalkopohja korotetaan eri puupalasella, jonka korkeus on vaihteleva, jo koko laitos päällystetään parkitulla poronnahalla, joka on muuten irtonainen, paitsi että on suoninuoralla ommeltu vanteiden ympäri. Nahka on tav. yhtä kappaletta, jossa tiukennusomeleita tarvitaan vain kuomun harjalla ja syrjillä. Jalkopohja- korokkeen kohdalle neulotaan erillinen nahkaläppä, jonka irtonainen pää käännetään sisäänpäin; pohjan molemmilla sivuilla jatkuu nahkapäällyste suikaleiksi, jotka niinikään kääntyvät sisäänpäin, niin että komsiossa oleva lapsi jää kaulaa myöten niiden alle. Kummassakin reunassa on kolme neljä yhden nahkasuikaleen muodostamaa raksia ( varvvu) ja jalkopäässä kaksi pitkää nahkanauhaa, joilla lapsi köytetään, kaaristetaan (karosted, Ilp. karassted) komsioon. Kuomun harjalta ja sivuilta kulkee jalkopohjaan kolme tiuhdalla kudottua kapeata punavalkoista nauhaa, jotka yhtyvät messinkirenkaaseen (rieggis) tai muuhun metallihelyyn ja -levyyn ja ovat toisesta päästään usein punakeltaisilla tupsuilla ja isoilla vskinapeilla (veshkki-puallu) kaunistettuja. Koristusaiheiltaan nämä nauhat (sierralavttsha, Ilp. skerralvdsheh) muistuttavat melkoisesti inarilaisia miehenpauloja. Nauhoihin ripustetaan pikku tiukuja , lasihelmiä, kirjavia lankoja ja kaikenlaisia helyjä, joita lapsi saa ajankulukseen katsella ja kilistellä. Joskus on talossa (varakkaammissa) parikin komsiota, joita käytetään lapsen eri ikäkausina, mutta ellei ole kuin yksi, lohkaistaan sen pieneksi käydessä jalkopohja pois ja sijaan ommellaan parkitsemattomasta poronnahasta läppä, joka lämmittää jalkateriä. Toisilla pariskunnilla vars. Inarissa ei ole omaa komsiota ensinkään, vaan lainataan yksiä kappaleita ympäri kulmakuntaa. -Komsion pohjalla käytetään alustana pehmeätä, kosteutta imevää valkosammalta (kietkkamsewnil), jota kuivataan suuret määrät kesäisin erityisillä suonreunaan neljän kannon varaan kyhätyillä lavoilla (sewnilluovvi) tai tavallisemmin kahden likitysten kasvavan puun välissä t. puun (koivun) haarukassa (suarri). Edellisen olen nähnyt vain Inarissa; sen mitat ovat: kork. n. 1,00, lev. 1,30 ja pit. 2-2,50m. Kannot ovat päästään pykälällä, johon niskat (kietkkam) sovitetaan; nämä ovat n. ranteenpaksuisia mäntyseipäitä. Lattia (shaldde) ladotaan - samaan tapaan kuin aitassakin - vieri viereen asetetuista mäntykepeistä, jotka ovat parin sormen vahvuisia. Sammalta levitetään tälle alustalle 1-2 dm paksu kerros. Lapsi pannaan komsioon kapaloituna tilapäistä luonnetta oleviin riepuihin. - Inarissa pidetään komsiota monesti hihnasta orteen ripustettuna jokseenkin pystyssä asennossa (30-40 asteen kulmassa; hihna (lavddzi) sidotaan jalkopäässä olevaan raksiin, mutta pääpuolella kiertää komsion ympäri kuomun kohdalta. Liekutus tapahtuu eteen ja taaksepäin, vaan ei sivuille. Kolttalaiset taas pitävät komsiota seinäänlyödyssä sängyssä (kesällä sääskien tähden rankisen (ragas, g. raggiz) sisällä). - Jos äiti lähtee nuotalle, pannaan komsio lapsineen pystyyn keulaa vasten ja annetaan rintaa apajain välillä tarvittaessa; tällaisilla matkoilla näin toisinaan 3-vuotiaitakin pidettävän komsiossa. Ahkiossa istuttaessa on komsio ahkion keulaan kaaristettuna ja se kääritään paksuun huiviin, joka pakkasella peittää kasvotkin. Lopuksi mainittakoon, että kolttalainen komsio eroaa inarilaisesta siinä, että edellisessä pohja ja kuomu on jonkun verran matalampi ja etumainen vanne enemmän takaviistossa kuin jälkimmäisessä. Komsiohelyillä on alkuaan ollut nähtävästi eri tarkoitus, kuin lapsen huvittaminen; vanhat inarilaiset tietävät kertoa, että ennen muinoin vastasyntyneen lapsen onneksi sidottiin konsion keskimmäiseen nauhaan kasvojen yläpuolelle hopea- tai messinkisormuksia, hopea-, vaski- tai tinanappeja tai rahoja, jotka pidettiin paikallaan siksi kunnes lapsi sai ensimmäiset hampaat. Näiden ripukkain nimi oli ja on "shialla". Varttuneempi lapsi saa lämpimässä tuvassa pitää yleensä kädet vapaina jotavastoin pienemmän etu-ulottimet pistetään visusti peittoon; samoin isommankin ulkona oltaessa.