henkilö: Järvi, Kaarlo

Mitenkö minä aloin "kirjoitella"? Se on tavallaan surullisen lystillinen juttu - nyt näin kaukaa katsottuna. Sillä tänä vuonna ja juuri samoina aikoina kuin tätä kirjoitan, on kulunut tasalleen 25 vuotta kun ensimäinen tekeleeni "Kuvauksia" ilmestyi Edlundin komean kirjakaupan näyteakkunalle. On siis tässä nyt samalla juhlittava kirjallisen askarteluni hopeahääpäivää ja verestettv vanhoja vaalenneita muistoja "Kirjailijaliiton" myötätuntoisella osanotolla. En ollut täysin täyttänyt 22 ikävuottani, kun tuo ihmetapaus joutua julkisuuden mieheksi sattui minun vähäpätöisen elämän kohdalle. Mutta kirjoitellut minä olin jo sitä ennen sanomalehtiin runoja, novellinpäitä y.m. Kotimaakuntain sanomalehdet K. F: Kivekkään "Kaiku" Oulussa ja O. Ansaan "Pohjalainen" Vaasassa olivat avanneet palstansa minunkin kyhäyksilleni, ja lähimmässä tuttavapiirissäni tunnettiin jo kyllä minun "kirjailijanimeni ennenkuin "Kuvauksia. Kirjoitti K. A. Järvi" pyörähti kirjakauppojen näyteikkunoihin. Tällä kirjalla on oma esihistoriansa, ehkäpä rikkaampi kuin kuilla julkaisuillani, ja joka tapauksessa siinä on runottaren ensi emmen huumaavaa hurmiota, mikä saa veret lämpenemään nyt vielä hopeahääpäivänäkin. (---) Minussa oli ilmennyt "kirjailijan vikaa" tavallista aikaisemmin. Lyseon viime luokilla se kohosi kroonilliseksi kuumeeksi. Kun esim. toverit syysiltoina kulkivat tyttöjensä kanssa posetiivin soidessa ja rumpujen päristessä "hoijaban” (=karusellin)ympärillä Heinätorilla, istuin minä yksinäisyydessäni kotona ja sorvasin heksametrimitalla runoa sekä "Kullervosta" että "Ainosta", mitkä ihanat tuotteet kauan, kauan sitten tuli on syönyt. (---) Oulussa upposin kirjoittamaan. Posti kuljetti Edlundille runsaasti käsikirjoitusta, jotta loput palasivat käyttämättöminä takaisin ja niiden mukana jyrkkä kielto: "ei tarvitse enempää!" Nyt sen kirjan siis piti ilmestyä pian. Mutta se viipyi. (---) Milloin heräsi minussa kirjallisen tuottavaisuuden halu? Taisin olla lyseon keskiluokilla, kun Suomalainen teatteri alkukesästä vieraili Oulussa. Ida Aalberg esitti "Leaa" ja Ofeliaa". Hän pudotti sähkökipunan vereeni: uinuvat tunteet heräsivät ja syttyivät haaveet. Niinpä istuin muutamana nisät kesäilloista jolloin teatteri Oulussa oli, silmänkantamattoman rasvatyynen meren rannalla tekemässä päätöksiä ruveta näytelmäkirjailijaksi. Yritinkin pieniä kokeita draaman alalla. Mutta lyriikka voitti ja rupesin kirjoittamaan runoja. Kunnes tutustuin Minna Canthiin, joka otti minut kokonaan. Ymmärsin, että Minna Canth ei kirjoita yksin vain mainetta saadakseen, vaan että hänellä on paljon suurempi tarve kirjoittaa puutteenalaisten, sorrettujen ja onnettomien puolesta. Niiden palvelukseen aioin minäkin kynäni suunnata. Minkä aikomuksen myös olen pitänyt. [K. A. Järvi teoksessa Kuinka meistä tuli kirjailijoita. Suomalaisten kirjailijoiden nuoruudenmuistelmia. Suomen kirjailijaliiton julkaisu 1916, s. 79-86]