Seitsemäsviidettä runo
Vaka vanha Väinämöinenkauan soitti kanteletta,sekä soitti jotta lauloi,jotta ilmankin iloitsi.
Soitto kuului kuun tupihin,ilo päivän ikkunoille.Kuu tuvastahan tulevi,astui koivun konkelolle,päivä päätyi linnastansa,loihe latvahan petäjänkanteletta kuulemahan,iloa imehtimähän.
Louhi, Pohjolan emäntä,Pohjan akka harvahammas,siitä päivän kiinni saapi,kuuhuen käsin tavoitti,kuun on koivun konkelolta,päivän latvasta petäjän.Ne kohta kotihin saattoi,pimeähän Pohjolahan.
Kätki kuun kumottamastakirjarintahan kivehen,lauloi päivän paistamastavuorehen teräksisehen.Itse tuossa noin saneli:"Ellös täältä ilman pääskö,nousko, kuu, kumottamahan,pääskö, päivä, paistamahan,kun en käyne päästämähän,itse tulle noutamahanyheksän orihin kanssa,yhen tamman kantamalla!"
Kun oli kuun kulettanunnasekä päivän saattanunnaPohjolan kivimäkehen,rautaisehen kalliohon,jopa valkean varasti,tulen Väinölän tuvilta:sai tuvat tulettomaksi,pirtit valkeattomaksi.
Jo oli yö alinomainen,pitkä, pilkkoisen pimeä.Oli yö Kalevalassa,noilla Väinölän tuvillasekä tuolla taivahassa,Ukon ilman istuimilla.
Tukela on tuletta olla,vaiva suuri valkeatta,ikävä inehmisien,ikävä itsen Ukonki.
Tuo Ukko, ylijumala,itse ilman suuri luoja,alkoi tuota ouostella.Arvelee, ajattelevi,mikä kumma kuun e'essä,mikä terhen päivän tiessä,kun ei kuu kumotakanaeikä päivä paistakana.
Astui pilven äärtä myöten,taivahan rajoa myötensukassa sinertävässä,kirjavassa kaplukassa;kävi kuuta etsimähän,päiveä tapoamahan:eipä kuuta löyäkänä,päiveä tapoakana.
Tulta iski ilman Ukko,valahutti valkeatamiekalla tuliterällä,säilällä säkenevällä;iski tulta kyntehensä,järskytti jäsenehensäylähällä taivosessa,tähtitarhojen tasalla.
Saipa tulta iskemällä.Kätkevi tulikipunankultaisehen kukkarohon,hope'isehen kehä'än.Antoi neien tuuitella,ilman immen vaapotellakuun uuen kuvoamaksi,uuen auringon aluksi.
Neiti pitkän pilven päällä,impi ilman partahallatuota tulta tuuitteli,valkeaista vaapottelikultaisessa kätkyessä,hihnoissa hope'isissa.
Hope'iset orret notkui,kätkyt kultainen kulisi,pilvet liikkui, taivot naukui,taivon kannet kallistihetulta tuuiteltaessa,valkeaista vaapottaissa.
Impi tulta tuuitteli,vaapotteli valkeaista,tulta sormilla somitti,käsin vaali valkeaista:tuli tuhmalta putosi,valkea varattomalta,kätösiltä kääntelijän,sormilta somittelijan.
Taivas reikihin repesi,ilma kaikki ikkunoihin.Kirposi tulikipuna,suikahti punasoronen,läpi läikkyi taivosista,puhki pilvistä pirisi,läpi taivahan yheksän,halki kuuen kirjokannen.
Sanoi vanha Väinämöinen:"Veli, seppo Ilmarinen!Lähtekämme katsomahan,saakamme opastumahan,mikä tuo tuli tulonen,outo valkea valahtiyläisistä taivosistaalaisihin maaemihin,jos olisi kuun kehäneneli päivän pyöryläinen!"
Läksivät urosta kaksi.Astuivat, ajattelivat,miten tuonne tullaksensaja kuten osataksensatulen siirtymäsijoille,valkean valantomaille.
Joki joutuvi etehen,melkeän meren tapainen.Siinä vanha Väinämöinenalkoi veisteä venettä,alla korven kolkutella.Toinen seppo Ilmarinenlaati kuusesta meloja,petäjästä järkäleitä.
Sai venonen valmihiksihankoinensa, airoinensa;niin veivät venon vesille.Soutelevat, joutelevatympäri Nevan jokea,Nevan nientä kiertelevät.
Ilmatar, ihana impi,vanhin luonnon tyttäristä,tuopa vastahan tulevipuhutellen, lausutellen:"Mitä miehiä olette,kuinka teitä kutsutahan?"
Sanoi vanha Väinämöinen:"Merimiehiä olemme,minä vanha Väinämöinen,toinen seppo Ilmarinen.Vaan sano oma sukusi,kuin sinua kutsutahan!"
Vaimo tuon sanoiksi virkki:"Minä olen vanhin vaimoksia,vanhin ilman impilöitä,ensin emä itselöitä,joll' on vihki viien vaimon,muoto kuuen morsiamen.Minne te menette, miehet,kunne läksitte, urohot?"
Sanoi vanha Väinämöinen,itse virkki, noin nimesi:"Tukehtui tulonen meiltä,vaipui meiltä valkeainen.Viikon on tuletta oltu,pime'issä piileskelty.Nyt on meillä mielessämmemennä tulta tietämähän,jok' on tullut taivahasta,päältä pilvien pu'onnut."
Vaimo tuon sanoiksi virkki,itse lausui, noin nimesi:"Tuli on tuima tie'ettävä,valkeainen vaaittava.Jo teki tuli tekoset,valkea vahingot laati!Tuikahti tulikipuna,putosi punakeränenLuojan luomilta tiloilta,Ukon ilman iskemiltäläpi taivahan tasaisen,halki tuon ihalan ilman,puhki reppänän retuisen,kautta kuivan kurkihirrenTuurin uutehen tupahan,Palvoisen laettomahan.
"Sitte sinne tultuansaTuurin uutehen tupahanpanihe pahoille töille,löihe töille törke'ille:rikkoi rinnat tyttäriltä,neitosilta nännit näppi,turmeli pojalta polvet,isännältä parran poltti.
"Äiti lastansa imettikätkyessä vaivaisessa.Tuohon tultua tulonenjo teki pahinta työtä:poltti lapsen kätkyestä,poltti paarmahat emolta.Se lapsi meni Manalle,toki poika Tuonelahan,ku oli luotu kuolemahan,katsottu katoamahantuskissa tulen punaisen,vaike'issa valkeaisen.
"Niin emo enemmän tiesi,ei emo Manalle mennyt;se tunsi tulen manata,valkeaisen vaivutellaläpi pienen neulansilmän,halki kirvehen hamaran,puhki kuuman tuuran putken,pitkin pellon pientaretta."
Vaka vanha Väinämöinenitse ennätti kysyä:"Kunne tulet tuosta läksi,kunne kiiähti kipunatTuurin pellon pientarelta?Metsällenkö vai merelle?"
Vaimo vastaten sanovi,itse virkki, noin nimesi:"Tuli tuosta mennessänsä,valkeainen vierressänsäensin poltti paljo maita,paljo maita, paljo soita;viimein vierähti vetehen,aaltoihin Aluen järven:se oli syttyä tulehen,säkehinä säihkyellä.
"Kolmasti kesäisnä yönä,yheksästi syksy-yönä,kuohui kuusien tasalle,ärjyi päälle äyrähientuon tuiman tulen käsissä,varin valkean väessä.
"Kuohui kuiville kalansa,arinoille ahvenensa.Kalat tuossa katselevat,ahvenet ajattelevat,miten olla, kuin eleä:ahven itki aittojansa,kalat kartanoisiansa,kiiski linnoa kivistä.
"Läksi ahven kyrmyniska,tavoitti tulisoroista:eipä ahven saanutkana.
Niin meni sinervä siika:se nieli tulisorosen,vajotteli valkeaisen.
"Jo vettyi Aluen järvi,pääsi päältä äyrästensäsijallensa entiselleyhtenä kesäisnä yönä.
"Oli aikoa vähäisen:tuli tuska nielijälle,vaikea vajottajalle,pakko paljo syönehelle.
"Uiskenteli, kuiskenteli.Uipi päivän, uipi toisensiikasaarien sivuja,lohiluotojen lomia,tuhannen nenätse niemen,sa'an saaren kainalotse.Joka niemi neuvon pisti,joka saari sai sanoman:'Ei ole vienossa ve'essä,Aluessa ankehessakalan kurjan nielijätä,katalan kaottajatanäissä tuskissa tulosen,vaivannoissa valkeaisen.'
"Niin kuuli kulea kuuja,nieli tuon sinervän siian.Oli aikoa vähäisen:tuli tuska nielijälle,vaikea vajottajalle,pakko paljo syönehelle.
"Uiskenteli, kuiskenteli.Uipi päivän, uipi toisenlohiluotojen lomia,kalahauin kartanoita,tuhannen nenitse niemen,sa'an saaren kainaloitse.Joka niemi neuvon pisti,joka saari sai sanoman:'Ei ole vienossa ve'essä,Aluessa ankehessakalan kurjan appajata,katalan kaottajatatuskissa tulen palavan,vaivannoissa valkeaisen.'
"Niin tuli halea hauki,nieli tuon kulean kuujan.Oli aikoa vähäisen:tuli tuska nielijälle,vaikea vajottajalle,pakko paljo syönehelle.
"Uiskenteli, kuiskenteli.Uipi päivän, uipi toisenlokkiluotojen lomitse,kajavan kivikaritse,tuhannen nenätse niemen,sa'an saaren kainalotse.Joka niemi neuvon pisti,joka saari sai sanoman:'Ei ole vienossa ve'essä,Aluessa ankehessakalan kurjan nielijätä,katalan kaottajatatuskissa tulen palavan,vaivannoissa valkeaisen.'"
Vaka vanha Väinämöinen,toinen seppo Ilmarinennuotan niinisen kutovi,katajaisen kaikuttavi;sen painoi pajuvesillä,raian kuorilla rakenti.
Vaka vanha Väinämöinentyönti naiset nuottaselle.Läksi naiset nuottaselle,sisarekset silpomahan.Soutelevat, luitelevatniemi nientä, saari saarta,lohiluotojen lomatse,siikasaarien sivutseruskeahan ruoikkohon,kaunihisen kaislikkohon.
Pyritähän, pyyetähän,ve'etähän, vellotahan- nurin nuotta potketahan,väärin veetähän apaja:ei saa'a sitä kaloa,kuta kilvoin pyyetähän.
Veljekset vesille läksi,miehet nuotalle menevät.Pohetahan, potketahan,ve'etähän, vennotahanlahen suita, luo'on päitä,Kalevan kivikaria:ei saa'a kaloa tuota,mitä tarkoin tarvittihin.Tullut ei halea haukivienoilta lahen vesiltäeikä suurelta selältä:kalat pienet, verkot harvat.
Jo tuossa kalat valitti,hauki hauille sanovi,kysyi siika säynähältä,lohi toiselta lohelta:"Joko kuoli kuulut miehet,katosi Kalevan poiat,liinanuotan nuikuttajat,lankapaulan laaittajat,suuren tarpoimen talujat,pitkän varren vaikuttajat?"
Kuuli vanha Väinämöinen.Itse tuon sanoiksi virkki:"Ei ole kuollehet urohot,kaatunut Kalevan kansa.i kuoli, kaksi syntyi,joill' on tarpoimet paremmat,varret vaaksoa pitemmät,nuotat kahta kauheammat."
