Yhdeksäskolmatta runo
Lemminkäinen, lieto poika,itse kaunis Kaukomieli,saapi säkkihin evästä,kesävoita vakkahansa,vuoeksensa voita syöä,toiseksi sianlihoa.Siitä läksi piilemähän,sekä läksi jotta joutui.
Sanan virkkoi, noin nimesi:"Jo lähenki, jo pakenenkoko kolmeksi kesäksi,viitiseksi vuotoseksi.Heitän maat matojen syöä,lehot ilvesten levätä,pellot peuran piehtaroia,ahot hanhien asua.
"Hyvästi, hyvä emoni!Kun tulevi Pohjan kansa,Pimentolan pitkä joukkopäätäni kyselemähän,sanopa samonneheksi,minun täältä menneheksisaman kasken kaattuani,joka jo on leikattuna!"
Vetäisi venon vesille,laski laivan lainehilleteräksisiltä teloilta,vaskisilta valkamoilta.Veti puuhun purjehia,vaattehia varpapuuhun;itse istuvi perähän,laaittihe laskemahankokan koivuisen nojahan,melan vartevan varahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi,itse lausui ja pakisi:"Puhu, tuuli, purjehesen,ahava, aja alusta!Anna juosta puisen purren,mennä mäntyisen venehensaarelle sanattomalle,niemelle nimettömälle!"
Tuuli tuuitti venoista,meren tyrsky työnnytteliselviä selän vesiä,ulapoita auke'ita;tuuitteli kuuta kaksi,kuun on kohta kolmannenki.
Tuossa istui niemen neietrannalla meren sinisen;katselevat, käänteleivät,silmät päin sinistä merta.Kenpä vuotti veljeänsä,toivoi taattonsa tulevan;sepä vasta varsin vuotti,joka vuotti sulhoansa.
Kaukoa näkyvi Kauko,Kaukon laiva loitompata:on kuin pieni pilven lonkaveen ja taivahan välillä.
Niemen neiet arvelevat,saaren impyet sanovat:"Mipä tuo merellä outo,kupa kumma lainehilla?Kun ollet omainen laiva,saaren pursi purjeniekka,niin kohin kotia käänny,vasten saaren valkamoita:saisimme sanomat kuulla,viestit mailta vierahilta,rauhassako rantakansatvainko vainossa elävät."
Tuuli purjetta punovi,aalto laivoa ajeli.Pian lieto Lemminkäinenluotti purren luotoselle,laski laivan saaren päähän,saaren niemyen nenähän.
Sanoi tuonne saatuansa,tutkaeli tultuansa:"Onko saarella sijoa,maata saaren manterellaveteä venettä maalle,purtta kuivalle kumota?"
Saaren impyet sanovat,niemen neiet vastoavat:"Onpa saarella sijoa,maata saaren manterellaveteä venettä maalle,purtta kuivalle kumota:tääll' on valkamat varavat,rannat täynnänsä teloja,jos saisit saoin venehin,tulisit tuhansin pursin."
Siitä lieto Lemminkäinenveälti venehen maalle,purren puisille teloille.Itse tuon sanoiksi virkki:"Onko saarella tiloa,maata saaren manterellapiillä miehen pienekkäisen,paeta vähäväkisensuurista sotajymyistä,terän miekan melskehistä?"
Saaren impyet sanovat,niemen neiet vastoavat:"Onpa saarella tiloa,maata saaren manterellapiillä miehen pienekkäisen,paeta vähäväkisen:liiat meill' on linnat täällä,kalhot kartanot asua,jos saisi sa'an urosta,tulisi tuhannen miestä."
Siitä lieto Lemminkäinensanan virkki, noin nimesi:"Onko saarella tiloa,maata saaren manterella,pieni kolkka koivikkoaja murunen muuta maataminun kaski kaatakseni,hyvä huuhta raatakseni?"
Saaren impyet sanovat,niemen neiet vastoavat:"Ei ole saarella tiloa,maata saaren manterellayhtä selkäsi sijoa,maata karpion aloasinun kaski kaataksesi,hyvä huuhta raataksesi:saaren maat saroin jaettu,pellot pirstoin mittaeltu,aholoista arpa lyöty,nurmista keräjät käyty."
Virkkoi lieto Lemminkäinen,kysyi kaunis Kaukomieli:"Onko saarella sijoa,maata saaren manterellaminun laulut laulellani,pitkät virret vieretellä?Sanat suussani sulavat,ikenilläni itävät."
Saaren impyet sanovat,niemen neiet vastoavat:"Onpa saarella sijoa,maata saaren manterellasinun laulut laulellasi,hyvät virret vieretellä,lehot leikki lyöäksesi,tanner tanhuellaksesi."
Siitä lieto Lemminkäinenjopa loihe laulamahan.Lauloi pihlajat pihoille,tammet keskitanhu'ille,tammelle tasaiset oksat,joka oksallen omenan,omenalle kultapyörän,kultapyörälle käkösen:kun käki kukahtelevi,kulta suusta kuohahtavi,vaski leuoilta valuvi,hopea hohahtelevikultaiselle kunnahalle,hope'iselle mäelle.
Vielä lauloi Lemminkäinen,vielä lauloi ja saneli,lauloi hiekat helmilöiksi,kivet kaikki kiiltäviksi,puut kaikki punertaviksi,kukat kullankarvaisiksi.
Siitä lauloi Lemminkäinen,lauloi kaivon kartanolle,kultakannen kaivon päälle,kultakapan kannen päälle,josta veikot vettä juovat,siskot silmiä pesevät.
Lauloi lammin tanterelle,lampihin siniset sorsat,kulmat kulta, pää hopea,kaikki varpahat vasesta.
Imehtivät immet saaren,niemen neiet kummeksivatLemminkäisen laulantoa,urohon osoantoa.
Virkkoi lieto Lemminkäinen,sanoi kaunis Kaukomieli:"Laulaisin hyvänki virren,kaunihinki kaikuttaisin,kun oisin katoksen alla,päässä pitkän pintapöyän.Kun ei täytyne tupoa,lainattane lattiata,jo puran sanat salolle,kaa'an virret viiakkohon."
Saaren impyet sanovat,niemen neiet arvelevat:"On meillä tupia tulla,kalhot kartanot asua,vieä virtesi vilusta,sanat saa'a ulkoisesta."
Siitä lieto Lemminkäinenheti tultua tupahanlauloi tuopit tuonnempatapäähän pitkän pintapöyän,tuopit täytehen olutta,kannut kaunihit simoa,va'it varpelaitehille,kupit kukkurakuvulle:olipa olutta tuopit,mettä kannut kannettuna,voita pantuna varalleja siihen sianlihoasyöä lieto Lemminkäisen,Kaukomielen mielitellä.
Siitä lieto Lemminkäinenkäveli kyliä myötensaaren impien ilossa,kassapäien kauneussa.Kunnepäin on päätä käänti,siinä suuta suihkatahan,kunne kättänsä ojenti,siinä kättä käpsätähän.
Kävi öillä öitsimässä,pime'illä pilkkoisilla.Ei ollut sitä kyleä,kuss' ei kymmenen taloa,eik' ollut sitä taloa,kuss' ei kymmenen tytärtä,eikäpä sitä tytärtä,ei sitä emosen lasta,kunk' ei vierehen venynyt,käsivartta vaivutellut.
Tuhat tunsi morsianta,sa'an leskiä lepäsi.Kaht' ei ollut kymmenessä,kolmea koko sa'assapiikoa pitämätöintä,leskeä lepäämätöintä.
Niinpä lieto Lemminkäineneleä nutustelevikoko kolmisen keseäsaaren suurissa kylissä;ihastutti saaren immet,kaikki lesketki lepytti.Jäi yksi lepyttämättä,yksi vanha impi rukka.Se on päässä pitkän niemen,kymmenennessä kylässä.
Jo oli matka mielessänsälähteä omille maille.Tuli vanha impi rukka,itse noin sanoiksi virkki:"Kauko rukka, miesi kaunis!Kun et muistane minua,annan täältä mennessäsijuosta purtesi kivehen."
Ei kuullut kukotta nousta,kanan lapsetta karatasenki impyen ilohon,naisen raukan naurantahan.
Niin päivänä muutamana,iltana moniahanalaati liiton noustaksensaennen kuuta, kukkoaki.
Nousi ennen liittoansa,ennen ehtoaikoansa.Läksi kohta kulkemahan,kylitse vaeltamahansenki impyen ilohon,naisen raukan naurantahan.
Yöllä yksin käyessänsä,kulkiessansa kylitsetuonne niemen pitkän päähän,kymmenentehen kylähän,ei nähnyt sitä taloa,kuss' ei kolmea kotoa,ei nähnyt sitä kotoa,kuss' ei kolmea urosta,ei nähnyt sitä urosta,ku ei miekkoa hionut,tapparata tahkaellutpään varalle Lemminkäisen.
Silloin lieto Lemminkäinensanan virkkoi, noin nimesi:"Voi, päivyinen päivä nousi,armas aurinko kohosimun, pojan poloisen, päälle,päälle kaulani katalan!Lempoko yhen urohonsovissansa suojelevi,vaipoissansa varjelevi,kaavuissansa kaitselevipäälle saaessa satojen,tuhansien tunkiessa!"
Jäi neiet syliämättä,sylityt haloamatta.Jo vieri veneteloilleluoksi purtensa poloinen:purs' on poltettu poroksi,kypeniksi kyyetelty!
Jo tunsi tuhon tulevan,hätäpäivän päälle saavan.Alkoi veisteä venettä,uutta purtta puuhaella.
Puita puuttui purren seppä,lautoja venon tekijä.Saapi puuta pikkuruisen,lautoa ani vähäisen:viisi värttinän murua,kuusi tainnan taittumoa.
Siitä veistävi venosen,uuen purren puuhoavi.Teki tieolla venettä,tietoisilla tehtahilla;iski kerran: läksi laita,iski toisen: syntyi toinen,iski kerran kolmannenki:siitä sai koko venonen.
Jo työnti venon vesille,laski laivan lainehille.Sanan virkki, noin nimesi,itse lausui ja pakisi:"Kupliksi, veno, vesille,lumpehiksi lainehille!Kokko, kolme sulkoasi,kokko, kolme, kaarne, kaksivaraksi vähän venehen,pahan purren parraspuuksi!"
Astaiksen aluksehensa,vierähti venon perähän,alla päin, pahoilla mielin,kaiken kallella kypärin,kun ei saanut öitä ollaeikä päiviä elelläsaaren impien iloissa,kassapäien karkeloissa.
Virkkoi lieto Lemminkäinen,sanoi kaunis Kaukomieli:"Pois tuli pojalle lähtö,matkansa majoilta näiltä,näistä impien iloista,kaunokaisten karkeloista.Vaan toki lähettyäni,minun täältä mentyänieipä impyet iloinne,kassapäät ei kalketellenäillä tuhmilla tuvilla,kataloilla kartanoilla."
Jopa itki saaren immet,niemen neiet vaikeroitsi:"Mitä läksit, Lemminkäinen,urkenit, urosten sulho?Läksitkö piikojen pyhyyttävainko vaimojen vähyyttä?"
"Mitä läksit, Lemminkäinen,urkenit, urosten sulho?Läksitkö piikojen pyhyyttävainko vaimojen vähyyttä?"
Virkkoi lieto Lemminkäinen,sanoi kaunis Kaukomieli:"Lähe en piikojen pyhyyttäenkä vaimojen vähyyttä:
Virkkoi lieto Lemminkäinen,sanoi kaunis Kaukomieli:"Lähe en piikojen pyhyyttäenkä vaimojen vähyyttä:saisin jos sataki naista,tuhat piikoa pi'ellä.Sitä läksin, Lemminkäinen,urkenin, urosten sulho,kun tuli kova ikävä,ikävä omia maita,oman maani mansikoita,oman vaaran vaapukoita,oman niemen neitosia,oman kartanon kanoja."
Siitä lieto Lemminkäinenlaski laivansa ulomma.Tuli tuuli, tuon puhalti,tuli aalto, tuon ajeliselälle meren sinisen,ulapalle aukealle.Jäivät raukat rannikolle,vienoiset vesikivelle,saaren immet itkemähän,kultaiset kujertamahan.
Sini itki saaren immet,niemen neiet voikerrehti,kuni purjepuu näkyvi,rautahankki haimentavi.Ei he itke purjepuuta,rautahankkia haloa:itki purjepuun alaista,hankkinuoran haltijata.
Itse itki Lemminkäinen,sini itki ja sureksi,kuni saaren maat näkyvi,saaren harjut haimentavi.Ei hän itke saaren maita,saaren harjuja haloa:itki saaren impy'itä,noita harjun hanhosia.
Siitä lieto Lemminkäinenlaskevi sinistä merta.Laski päivän, laski toisen.Päivälläpä kolmannellanousi tuuli tuulemahan,ilman ranta riehkumahan,suuri tuuli luotehinen,kova tuuli koillistuuli:otti laian, otti toisen,vikelti koko venehen.
Uituansa yön ja päivän,melke'in melattuansanäki pilven pikkuruisen,pilven longan luotehessa.Sepä maaksi muuttelihe,niemeksi panettelihe.
Uituansa yön ja päivän,melke'in melattuansanäki pilven pikkuruisen,pilven longan luotehessa.Sepä maaksi muuttelihe,niemeksi panettelihe.
Nousi niemelle talohon.Löyti emännän leipomassa,tyttäret taputtamassa:"Oi on ehtoinen emäntä!Kunpa nälkäni näkisit,asiani arvoaisit,juosten aittahan menisit,tuiskuna oluttupahan;toisit tuoppisen olutta,sirusen sianlihoa,sen panisit paistumahan,vuolaisisit voita päällesyöä miehen uupunehen,juoa uinehen urohon.Jo olen uinut yöt ja päivätmeren aavan aaltoloita,joka tuuli turvanani,meren aallot armonani."
Tuopa ehtoinen emäntämeni aittahan mäelle,vuoli voita aittasesta,sirusen sianlihoa;sen panevi paistumahansyöä miehen nälkähisen,tuopi tuopilla oluttajuoa uinehen urohon.
Antoi siitä uuen purren,varsin valmihin venehen,mennä miehen muille maille,kulkea kotiperille.
Siitä lieto Lemminkäinen,päästyä kotiperille,tunsi maat on, tunsi rannat,sekä saaret jotta salmet,tunsi vanhat valkamansa,entiset elosijansa;mäet tunsi mäntyinensä,kummut kaikki kuusinensa- ei tunne tuvan aloa,seinän seisontasijoa:jo tuossa tuvan sijallanuori tuomikko tohisi,männikkö tupamäellä,katajikko kaivotiellä!
Virkkoi lieto Lemminkäinen,sanoi kaunis Kaukomieli:"Tuoss' on lehto, jossa liikuin,kivet tuossa, joilla kiikuin,tuossa nurmet nukkeroimat,pientarehet piehtaroimat.Mikä vei tutut tupani,kuka kaunihit katokset?Tupa on poltettu poroksi,tuuli tuhkat korjannunna!"
Loihe siitä itkemähän;itki päivän, itki toisen.Ei hän itkenyt tupoaeikä aittoa halannut:itki tuttua tuvassa,aitallista armastansa.
Linnun lentävän näkevi,kokkolinnun liitelevän.Sai tuolta kyselemähän:"Oi sie kokko, lintuseni!Etkö saattaisi sanoa,miss' on entinen emoni,missä kaunis kantajani,ihana imettäjäni?"
Ei kokko mitänä muistaeikä tunne tuhma lintu:kokko tiesi kuolleheksija kaarne kaonneheksi,miekalla menetetyksi,tapetuksi tapparalla.
Virkkoi lieto Lemminkäinen,sanoi kaunis Kaukomieli:"Ohoh kaunis kantajani,ihana imettäjäni!Jo olet kuollut, kantajani,mennyt, ehtoinen emoni,liha mullaksi lahonnut,kuuset päälle kasvanehet,katajaiset kantapäihin,pajut sormien nenähän!
"Kostohon minäki koito,kostoksi, kovaosainen,mittaelin miekkoani,kannoin kaunista asettanoilla Pohjolan pihoilla,Pimentolan pientarilla- surmaksi oman sukuni,kateheksi kantajani!"
Katseleikse, käänteleikse:näki jälkeä hitusen,ruohossa rutistunutta,kanervassa katkennutta.Läksi tietä tietämähän,ojelvoista oppimahan.Tiehyt metsähän vetävi,ojelvoinen ottelevi.
Vieri siitä virstan, toisen,pakeni palasen maatasalon synkimmän sisähän,korven kolkan kainalohon.Näkevi salaisen saunan,piilopirtin pikkaraisenkahen kallion lomassa,kolmen kuusen kulman alla- siellä ehtoisen emonsa,tuon on valtavanhempansa.
Siinä lieto Lemminkäinenihastui ikihyväksi.Sanovi sanalla tuolla,lausui tuolla lausehella:"Ohoh äiti armahani,oi emo, elättäjäni!Viel' olet, emo, elossa,vanhempani, valvehella,kun jo luulin kuolleheksi,kaiketi kaonneheksi,miekalla menetetyksi,keihä'ällä keksityksi!Itkin pois ihanat silmät,kasvon kaunihin kaotin."
Sanoi äiti Lemminkäisen:"Viel' olen toki elossa,vaikkapa piti paeta,pistäitäni piilosalletänne synkkähän salohon,korven kolkan kainalohon.Suori Pohjola sotoa,takajoukko tappeloavasten vaivaista sinuaja kohti kovaosaista:poltti huonehet poroksi,kaikki kaatoi kartanomme."
Siitä äiti Lemminkäisenitse tuon sanoiksi virkki:"Viikon viivyit, poikueni,kauan, Kaukoni, elelitnoilla mailla vierahilla,aina ouoilla ovilla,niemellä nimettömällä,saarella sanattomalla."
Virkkoi lieto Lemminkäinen,sanoi kaunis Kaukomieli:"Hyvä oli siellä ollakseni,lempi liehaellakseni.Puut siellä punalle paistoi,puut punalle, maat sinelle,hopealle hongan oksat,kullalle kukat kanervan.Siell' oli mäet simaiset,kalliot kananmunaiset;mettä vuoti kuivat kuuset,maitoa mahot petäjät,aian nurkat voita lypsi,seipähät valoi olutta.
"Hyvä oli siellä ollakseni,armas aikaellakseni.Siitä oli paha elämä,siitä outo ollakseni:pelkäsivät piikojansa,luulivat lutuksiansa,noita kehnon kellukoita,paholaisen pallukoitapahasti piteleväni,ylimäärin öitsiväni.Minä piilin piikasia,varoin vaimon tyttäriä,n susi sikoja piili,havukat kylän kanoja."
