henkilö: Kellomäki, Ullamari

Kaikki kirjani ovat selviytymistarinoita; päähenkilönä oleva lapsi joutuu elämässään ristiriitatilanteeseen, joka vähitellen laukeaa. Aiheeni olen usein saanut todellisesta elämästä - kuullusta, nähdystä, koetusta. Olen kuvannut mm. erilaisia pelkoja, surutyötä ja luopumista, erilaisuuden hyväksymistä, muutokseen sopeutumista jne. Kirjani ovat myös kehityskertomuksia; niissä lapsi kasvaa vähitellen luottamaan itseensä ja oppii, että uusia tilanteita ei tarvitse pelätä. Kirjojeni henkilöt elävät paljolti mielikuvitusmaailmoissaan. Minua on aina kiehtonut toden ja mielikuvituksen limittyminen lapsen elämässä. Vaikka kirjojeni lähtökohta on todellisuudessa, niissä aina jossain vaiheessa pujahdetaan fantasian puolelle. Fantasialla, unilla ja leikeillä on tärkeä osuus lapsen ongelmien ratkaisussa. Olen kirjoissani kuvannut myös lapsen ja aikuisen suhdetta - sitä, kuinka ympäristön odotukset ja lapsen näkemys usein ovat ristiriidassa keskenään. Apua, hirviö ja Kissakesä käsittelevät koulupelkoja. Katoamisleikissä on teemana muutokseen sopeutuminen, Tähtikoirassa taas surutyö pikkupojan joutuessa luopumaan koirastaan. Kirjassa pohditaan menetystä ja kuolemaa myös yleisemmin. Kirjoistani omakohtaisin on Aurinkopoika, joka kuvaa erilaisuuden hyväksymistä ja ulkomaisen adoptiolapsen sopeutumista uuteen ympäristöön. Sopeutumisprosessi on aiheena myös kirjassa Vilinan salaisuus, joka kertoo pienen itsenäisen tytön ja sijaisäidin suhteesta. Toistuvista kahnauksista huolimatta he viimein oppivat hyväksymään erilaisuutensa ja tulemaan toimeen keskenään. Tiikerinsilmä on saturomaani, jossa hurja fantasiaseikkailu muuttaa aran pikkupojan elämän. Seikkailun myötä hän pikku hiljaa voittaa pelkonsa ja alkaa luottaa itseensä. Rohkaistuminen ja itsensä voittaminen on keskeinen teema myös saturomaanissa Varjomaan prinssi, joka kuvaa luopumisen haikeutta ja kahden veljeksen suhdetta. Lastenromaanien ohella olen julkaissut luonto- ja eläinaiheista lyriikkaa (Napaketulla on nappikengät ja Aurinko heitti volttia). Lapsille kirjoittamisen koen haasteena ja hyvin antoisana. Mielestäni heille voi ja pitääkin kirjoittaa yhtä isoista ja tärkeistä asioista kuin aikuisille. Yhtenä motiivina lapsille kirjoittamiseen on halu säilyttää tuntuma siihen lapseen, joka kerran olin ja joka yhä elää minussa itsessäni. (1995)