rakennettu kohde: Gräsa

Gräsa on historiallisesti ollut yksi Espoon tärkeimpiä kartanoita. Nyt kartanoalue tarjoaa hyvän esimerkin kulttuurimaiseman nopeasta ja radikaalista muutoksesta sekä häviämisestä. Kartanokukkula on alunperin ollut tyypillisesti espoolainen metsäinen saareke ilmeisesti vielä keskiajalla kulkukelpoisen Gräsanojan varrella. Viimeinen kartanorakennus purettiin 1981 valmistuneen Olarin kirkon tieltä (arkkitehdit Käpy ja Simo Paavilainen). Kartanoperinteestä muistuttavat vain kirkkoa ympäröivä vanha puusto, huonokuntoinen kaksikerroksinen viljamakasiini sekä kaupungin askartelukeskukseksi kunnostettu ja muutettu entinen navetta ja sikala (noin 1910). Kartanokukkulaa aikaisemmin ympäröineet pellot ovat jääneet teiden ja asutuksen alle. Gräsa oli ainoa ns. vanha rälssi Espoossa. Sen nimenä oli aluksi Haldensböle tilan 1400-luvulla omistaneen Halden-nimisen miehen mukaan. Gräsasta on myös käytetty nimeä Olarsbyn ratsutila. kaikki Olarsbyn kylän talot oli 1600-luvun alkuun mennessä liitetty Gräsan säteriin. Lähes koko 1500- ja 1600-luvut kartano oli Hammarstierna-suvun omistuksessa. Rälssi peruutettiin 1683 ja tila muodostettiin ratsutilaksi. Tila vaihtoi usein omistajaa 1700-luvun jälkipuoliskolta alkaen. Erityisesti monet upseerisuvut (mm. Hyttner, Amnorin, Lode, Fleming, Kuhlhielm) esiintyvät Gräsan omistajaluettelossa. Kartanon viimeinen kukoistuskausi oli kauppias Wilhelm Bensowin omistusaikana (1906-11). Tällöin mm. uusittiin päärakennus ja rakennettiin talousrakennuksia (mm. navetta ja sikala). Bensow oli innokas maanviljelyksen uudistaja ja tuotti ensimmäisenä mm. keinolannoitteita Suomeen. Gräsa Gårds Ab (om. Finska Agrarbolaget) aloitti kartanon maiden palstoituksen 1920-luvulla. Uusia tiloja erotettiin myös pika-asutus- ja maanhankintalain perusteella 1940-50-luvuilla. Espoon kaupunki osti päätilan 1967.