Kuudesviidettä runo
Sai sanoma Pohjolahan,tieto kylmähän kylähänVäinölän vironneheksi,Kalevalan pääsneheksinoista nostamavioista,tauista tavattomista.
Louhi, Pohjolan emäntä,Pohjan akka harvahammas,tuo tuosta kovin pahastui.Sanan virkkoi, noin nimesi:"Vielä muistan muunki keinon,toki toisen tien osoan:nostan karhun kankahalta,korvesta koverakouranpäälle Väinölän elojen,Kalevalan karjan päälle."
Nosti karhun kankahalta,kontion kovilta mailtanoille Väinölän ahoille,Kalevalan karjamaille.
Vaka vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Veli, seppo Ilmarinen!Taos mulle uusi keihäs,tao keiho kolmisulkavarren vaskisen keralla!Ois' otso otettavana,rahakarva kaattavanaruuniani ruhtomasta,tammojani tahtomasta,kaatamasta karjoani,lehmiä levittämästä."
Seppo keihyen takovi,eikä pitkän, ei lyhyen,takoi keskilaaullisen:sen susi sulalla seisoi,kontio terän kohalla,hirvi hiihti suoverossa,varsa varrella samosi,peura potki ponnen päässä.
Satoi siitä uutta lunta,hiukan hienoista vitiä,sykysyisen uuhen verran,verran talvisen jäniksen.
Sanoi vanha Väinämöinen,itse virkki, noin nimesi:
"Mieleni minun tekevi,mieli käyä Metsolassametsän tyttöjen tykönä,sinipiikojen pihoilla.
"Lähen miehistä metsälle,urohista ulkotöille.Ota, metsä, miehiksesi,urohiksesi, Tapio!Auta onni ottamahan,metsän kaunis kaatamahan!
"Mielikki, metsän emäntä,Tellervo, Tapion vaimo!Kytke kiinni koiroasi,rakentele rakkiasikuusamisehen kujahan,talahasen tammisehen!
"Otsonen, metsän omena,mesikämmen källeröinen!Kun kuulet minun tulevan,miehen aimo astelevan,kytke kynnet karvoihisi,hampahat ikenihisi,ettei koske konsakana,liikuta lipeänänä!
"Otsoseni, ainoiseni,mesikämmen, kaunoiseni!Lyöte maata mättähälle,kaunihille kalliolle,hongat päällä huojumassa,kuuset päällä kuulumassa!Siinä, otso, pyörteleite,mesikämmen, käänteleite,kuni pyy pesänsä päällä,hanhi hautomaisillansa!"
Siinä vanha Väinämöinenkuuli koiran haukkuvaksi,penun julki juttavaksipikkusilmäisen pihalla,tasakärsän tanhu'illa.
"Luulin kukkuvan käkösen,lempilinnun laulelevan;ei käki kukahakana,lempilintu laulakana:tääll' on koirani komehin,otukseni oivallisinotsosen tuvan ovella,miehen kaunon kartanolla!"
"Luulin kukkuvan käkösen,lempilinnun laulelevan;ei käki kukahakana,lempilintu laulakana:tääll' on koirani komehin,otukseni oivallisinotsosen tuvan ovella,miehen kaunon kartanolla!"
Vaka vanha Väinämöinensiinä otsosen tapasi;säteriset sängyt kaati,sijat kultaiset kumosi.Sanovi sanalla tuolla,lausui tuolla lausehella:
Katselevi kultoansa.Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Otsoseni, ainoiseni,mesikämmen, kaunoiseni!Elä suutu suottakana!En minä sinua kaannut:itse vierit vempeleltä,hairahit havun selältä,puhki puiset kaatiosi,halki haljakan havuisen.Sykysyiset säät lipeät,päivät pilviset pimeät.
"Metsän kultainen käkönen,kaunis karva röyhetyinen!Heitä nyt kylmille kotosi,asuinmaasi autiaksi,koivunoksainen kotosi,vasunvarpainen majasi!Lähe, kuulu, kulkemahan,metsän auvo, astumahan,käymähän, käpeäkenkä,sinisukka, sipsomahannäiltä pieniltä pihoilta,kape'ilta käytäviltäurohoisehen väkehen,miehisehen joukkiohon!Ei siellä pahoin pi'etä,ei eletä kehnon lailla:sima siellä syötetähän,mesi nuori juotetahantulevalle vierahalle,saavalle käkeävälle.
"Lähe nyt tästä kuin lähetki,tästä pienestä pesästäalle kuulun kurkihirren,alle kaunihin katoksen!Niin sä luikkaos lumella,kuni lumme lammin päällä,niin sä haihaos havulla,kuni oksalla orava!"
Siitä vanha Väinämöinen,laulaja iän-ikuinen,astui soitellen ahoja,kajahellen kankahiakera kuulun vierahansa,kanssa karvalallusensa.Jo soitto tupahan kuului,alle kattojen kajahus.
Virkahti väki tuvassa,kansa kaunis vieretteli:"Kuulkottes tätä kumua,salon soittajan sanoja,käpylinnun kälkytystä,metsän piian pillin ääntä!"
Vaka vanha Väinämöinenitse ennätti pihalle.Vierähti väki tuvasta,kansa kaunis lausutteli:
"Joko on kulta kulkemassa,hopea vaeltamassa,rahan armas astumassa,tenka tietä poimimassa?Mesijänkö metsä antoi,ilveksen salon isäntä,koska laulaen tulette,hyreksien hiihtelette?"
Vaka vanha Väinämöinentuossa tuon sanoiksi virkki:
"Sanomiks' on saukko saatu,virsiksi Jumalan vilja;sillä laulaen tulemme,hyreksien hiihtelemme.
"Eikä saukko ollekana,eikä saukko eikä ilves:itse on kuulu kulkemassa,salon auvo astumassa,mies vanha vaeltamassa,verkanuttu vieremässä.Kun lie suotu vierahamme,ovet auki paiskatkatte,vaan kun lie vihattu vieras,kiinni lyökätte lujahan!"
Väki vastaten sanovi,kansa kaunis vieretteli:
"Terve, otso, tultuasi,mesikämmen, käytyäsinäille pestyille pihoille,kaunoisille kartanoille!
"Tuota toivoin tuon ikäni,katsoin kaiken kasvinaiansoivaksi Tapion torven,metsän pillin piukovaksi,kulkevaksi metsän kullan,saavaksi salon hopeannäille pienille pihoille,kape'ille käytäville.
"Toivoin kuin hyveä vuotta,katsoin kuin kesän tuloa,niinkuin suksi uutta lunta,lyly liukasta lipua,neiti nuorta sulhokaista,punaposki puolisoa.
"Illat istuin ikkunoissa,aamut aitan portahilla,veräjillä viikkokauet,kuukauet kujaisten suussa,talvikauet tanhu'illa.Lumet seisoin tanteriksi,tanteret suliksi maiksi,sulat maat somerikoiksi,somerikot hiesukoiksi,hiesukot vihottaviksi.Ajattelin aamut kaiket,päivät päässäni pitelin,missä viikon otso viipyi,salon armas aikaeli,oisiko Virohon viernyt,maasta Suomen sorkehtinut."
Siitä vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:
"Minne vienen vierahani,kulettanen kultaiseni?Tokko laittanen latohon,pannen pahnahuonehesen?"
Väki vastaten sanovi,kansa kaunis vieretteli:
"Tuonne vienet vierahamme,kulettanet kultaisemmealle kuulun kurkihirren,alle kaunihin katoksen.Siell' on syömät suoriteltu,juomaneuvot jou'uteltu,kaikki sillat siivottuna,lakaistuna lattiaiset;kaikki vaimot vaatehtinnapukemihin puhtahisin,sore'ihin pääsomihin,valke'ihin vaattehisin."
Siitä vanha Väinämöinenitse virkki, noin nimesi:
"Varo'otte, vaimo raukat,ettei karja kammastuisi,pieni vilja pillastuisi,vikoisi emännän viljatullessa otson tuville,karvaturvan tunkeitessa!
"Pois on, pojat, porstuasta,piiat, pihtipuolisistauron tullessa tupahan,astuessa aimo miehen!
"Metsän otsonen, omena,metsän kaunis källeröinen!Ellös piikoja pelätkö,kassapäitä kammastelkoeläkä vaimoja varoa,sure sylttysukkaisia!Mi on akkoja tuvassa,ne on kaikki karsinahanmiehen tullessa tupahan,astuessa aika poian!"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Terve tänneki, Jumala,alle kuulun kurkiaisen,alle kaunihin katoksen!Mihin nyt heitän hempuseni,lasken karvalalluseni?"
Väki vastahan sanovi:
"Terve, terve tultuasi!Tuohon liitä lintusesi,kulettele kultaisesipetäjäisen pienan päähän,rautaisen rahin nenähänturkin tunnusteltavaksi,karvojen katseltavaksi!
"Elä, otso, tuosta huolieläkä pane pahaksi,jos tulevi turkin tunti,karvojen katsanto-aika!Ei tuhota turkkiasi,karvojasi ei katsotaherjojen hetalehiksi,vaivaisien vaattehiksi."
Siitä vanha Väinämöinenotatti otsolta turkin,pani aitan parven päähän;lihat liitti kattilahan,kuparihin kullattuhun,vaskipohjahan patahan.
Jo oli pa'at tulella,vaskilaiat valkealla,täpittynä, täytettynäliioilla lihamuruilla;suolat saatettu sekahan,jotk' oli tuotu tuonnempata,saatu suolat Saksanmaalta,Vienan pääliltä vesiltä,souttu Suolasalmen kautta,laivan päältä laskettuna.
täpittynä, täytettynäliioilla lihamuruilla;suolat saatettu sekahan,jotk' oli tuotu tuonnempata,saatu suolat Saksanmaalta,Vienan pääliltä vesiltä,souttu Suolasalmen kautta,laivan päältä laskettuna.
Kun oli keitto keitettynä,saatu kattilat tulelta,jopa saalis saatettihin,käpylintu käytettihinpäähän pitkän pintapöyänkultaisihin kuppiloihinsimoa sirettämähän,olosia ottamahan.
Petäjäst' oli pöytä tehty,va'it vaskesta valettu,lusikkaiset hopeasta,veitset kullasta kuvattu.Kupit kaikki kukkusilla,va'it varpelaitasillametsän mieliantehia,salon kullan saalihia.
Siinä vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Kummun ukko kultarinta,Tapion talon isäntä,Metsolan metinen vaimo,metsän ehtoisa emäntä,mies puhas, Tapion poika,mies puhas, punakypärä,Tellervo, Tapion neiti,kanssa muu Tapion kansa!Tule nyt häihin härkösesi,pitkävillasi pitoihin!Nyt on kyllin kystä syöä,kyllin syöä, kyllin juoa,kyllin itsensä piteä,kyllin antoa kylälle."
Väki tuossa noin sanovi,kansa kaunis vieretteli:"Miss' on otso syntynynnä,rahankarva kasvanunna?Tokko tuo olilla syntyi,kasvoi saunan karsinassa?"
Silloin vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Ei otso olilla synnyeikä riihiruumenilla!Tuoll' on otso synnytelty,mesikämmen käännyteltyluona kuun, malossa päivän,otavaisen olkapäillä,ilman impien tykönä,luona luonnon tyttärien.
"Astui impi ilman äärtä,neiti taivahan napoa,kävi pilven piirtä myöten,taivahan rajoa myötensukassa sinertävässä,kirjavassa kaplukassa,villavakkanen käessä,karvakoppa kainalossa.Viskoi villan pään vesille,laski karvan lainehille.Tuota tuuli tuuitteli,ilma lieto liikutteli,ve'en henki heilutteli,aalto rannalle ajeli,rannalle salon simaisen,nenähän metisen niemen.
"Mielikki, metsän emäntä,Tapiolan tarkka vaimo,koppoi kuontalon vesiltä,villat hienot lainehilta.
"Siitä liitti liukkahasti,kapaloitsi kaunihistivaahterisehen vasuhun,kaunoisehen kätkyehen.Nostatti kapalonuorat,vitjat kultaiset kulettioksalle olovimmalle,lehvälle leve'immälle.
"Tuuitteli tuttuansa,liekutteli lempeänsäalla kuusen kukkalatvan,alla penseän petäjän.Siinä otsosen sukesi,jalokarvan kasvattelivieressä metisen viian,simaisen salon sisässä.
"Kasvoi otso kaunihiksi,yleni ylen ehoksi:lyhyt jalka, lysmä polvi,tasakärsä talleroinen,pää levyt, nenä nykerä,karva kaunis röyhetyinen.Ei ollut vielä hampahiaeikä kynsiä kyhätty.
"Mielikki, metsän emäntä,itse tuon sanoiksi virkki:'Kyheäisin kynnet tuolle,kanssa hampahat hakisin,kun tuo ei vioille saisi,painuisi pahoille töille.'
Kun oli keitto keitettynä,saatu kattilat tulelta,jopa saalis saatettihin,käpylintu käytettihinpäähän pitkän pintapöyänkultaisihin kuppiloihinsimoa sirettämähän,olosia ottamahan.
Petäjäst' oli pöytä tehty,va'it vaskesta valettu,lusikkaiset hopeasta,veitset kullasta kuvattu.Kupit kaikki kukkusilla,va'it varpelaitasillametsän mieliantehia,salon kullan saalihia.
Siinä vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:
"Kummun ukko kultarinta,Tapion talon isäntä,Metsolan metinen vaimo,metsän ehtoisa emäntä,mies puhas, Tapion poika,mies puhas, punakypärä,Tellervo, Tapion neiti,kanssa muu Tapion kansa!Tule nyt häihin härkösesi,pitkävillasi pitoihin!Nyt on kyllin kystä syöä,kyllin syöä, kyllin juoa,kyllin itsensä piteä,kyllin antoa kylälle."
Väki tuossa noin sanovi,kansa kaunis vieretteli:
"Miss' on otso syntynynnä,rahankarva kasvanunna?Tokko tuo olilla syntyi,kasvoi saunan karsinassa?"
Silloin vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:
"Ei otso olilla synnyeikä riihiruumenilla!Tuoll' on otso synnytelty,mesikämmen käännyteltyluona kuun, malossa päivän,otavaisen olkapäillä,ilman impien tykönä,luona luonnon tyttärien.
"Astui impi ilman äärtä,neiti taivahan napoa,kävi pilven piirtä myöten,taivahan rajoa myötensukassa sinertävässä,kirjavassa kaplukassa,villavakkanen käessä,karvakoppa kainalossa.Viskoi villan pään vesille,laski karvan lainehille.
Tuota tuuli tuuitteli,ilma lieto liikutteli,ve'en henki heilutteli,aalto rannalle ajeli,rannalle salon simaisen,nenähän metisen niemen.
"Mielikki, metsän emäntä,Tapiolan tarkka vaimo,koppoi kuontalon vesiltä,villat hienot lainehilta.
"Siitä liitti liukkahasti,kapaloitsi kaunihistivaahterisehen vasuhun,kaunoisehen kätkyehen.Nostatti kapalonuorat,vitjat kultaiset kulettioksalle olovimmalle,lehvälle leve'immälle.
"Tuuitteli tuttuansa,liekutteli lempeänsäalla kuusen kukkalatvan,alla penseän petäjän.Siinä otsosen sukesi,jalokarvan kasvattelivieressä metisen viian,simaisen salon sisässä.
"Kasvoi otso kaunihiksi,yleni ylen ehoksi:lyhyt jalka, lysmä polvi,tasakärsä talleroinen,pää levyt, nenä nykerä,karva kaunis röyhetyinen.Ei ollut vielä hampahiaeikä kynsiä kyhätty.
"Niin otso valansa vannoipolvilla metsän emännän,eessä julkisen Jumalan,alla kasvon kaikkivallan,ei tehäksensä pahoa,ruveta rumille töille.
"Mielikki, metsän emäntä,Tapiolan tarkka vaimo,läksi hammasta hakuhun,kynsiä kyselemähänpihlajilta piuke'ilta,katajilta karke'ilta,jukaisilta juurikoilta,kesunkannoilta kovilta:eipä sieltä kynttä saanuteikä hammasta tavannut.
"Honka kasvoi kankahalla,kuusi kummulla yleni,hongassa hopeaoksa,kultaoksa kuusosessa:ne kapo käsin tavoitti,niistä kynsiä kyhäsi,niitä liitti leukaluuhun,ikenihin istutteli.
"Siitä laski lallokkinsa,ulos lempensä lähetti;pani suota soutamahan,viitoa vitaisemahan,ahoviertä astumahan,kangasta kapuamahan.Käski käyä kaunihisti,soreasti sorkutella,elellä ajat iloiset,kulutella kuulut päivätsuon selillä, maan navoilla,kisakangasten perillä,käyä kengättä kesällä,sykysyllä syylingittä;asua ajat pahemmat,talvikylmät kyhmästellätuomisen tuvan sisässä,havulinnan liepehellä,kengällä korean kuusen,katajikon kainalossa,alla viien villavaipan,alla kaapuan kaheksan.
"Sieltä sain nyt saalihini,ehätin tämän eräni."
Väki nuori noin sanovi,väki vanha virkkelevi:
"Mitä tehen metsä mieltyi,metsä mieltyi, korpi kostui,ihastui salon isäntä,taipui ainoinen Tapio,jotta antoi ainokkinsa,menetti mesikkisensä?Oliko keihon keksimistäeli nuolen noutamista?"
Vaka vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:
"Hyvin meihin metsä mieltyi,metsä mieltyi, korpi kostui,ihastui salon isäntä,taipui ainoinen Tapio.
"Mielikki, metsän emäntä,Tellervo, Tapion neiti,metsän neiti muoto kaunis,metsän piika pikkarainen,läksi tietä neuvomahan,rastia rakentamahan,tien vieriä viittomahan,matkoa opastamahan.Veisti pilkat pitkin puita,rastit vaaroihin rakentijalon otsosen oville,rahasaaren rantehille.
"Sitte sinne tultuani,perillen osattuaniei ollut keihon keksimistä,ampuen ajelemista:itse vieri vempeleltä,horjahti havun selältä;risut rikkoi rintapäänsä,varvut vatsansa hajotti."
Siitä tuon sanoiksi virkki,itse lausui, noin nimesi:
"Otsoseni, ainoiseni,lintuseni, lempiseni!Päästä nyt tänne pääripasi,pujota puraisimesi,heitä harvat hampahasi,liitä leukasi leveät!Eläkä pane pahaksi,jos meille mikä tulisi,luien luske, päien pauke,kova hammasten kolina!
"Jo otan nenän otsoltanenän entisen avuksi;en ota osattomaksienkä aivan ainoaksi.
"Otan ma otsolta korvankorvan entisen avuksi;en ota osattomaksienkä aivan ainoaksi.
"Otan ma otsolta silmänsilmän entisen avuksi;en ota osattomaksienkä aivan ainoaksi.
"Otan ma otsan otsoltaotsan entisen avuksi;en ota osattomaksienkä aivan ainoaksi.
"Otan ma otsolta turvanturvan entisen avuksi;en ota osattomaksienkä aivan ainoaksi.
"Otan ma otsolta kielenkielen entisen avuksi;en ota osattomaksienkä aivan ainoaksi.
"Sen nyt mieheksi sanoisin,urohoksi arvoaisin,joka umpiluut lukisi,saisi sarjahampahuisetleuasta teräksisestärusamilla rautaisilla."
Eipä toista tullutkana,ei ollut urosta tuota.Itse umpiluut lukevi,sarjahampahat sanovialla luisten polviensa,rautaisten rusamiensa.
Otti hampahat otsolta.Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Metsän otsonen, omena,metsän kaunis källeröinen!Nyt on matka käyäksesi,retki reiahellaksesitästä pienestä pesästä,matalaisesta majastakorkeampahan kotihin,avarampahan asuhun.
"Lähe nyt, kulta, kulkemahan,rahan armas, astumahan,sivutse sikojen teistä,poikki porsasten poluistavasten varvikkomäkeä,kohti vuorta korkeatapetäjähän penseähän,honkahan havusatahan!Hyvä siin' on ollaksesi,armas aikaellaksesi- kuuluvilla karjan kellon,luona tiukujen tirinän."
Vaka vanha Väinämöinenjo tuli kotihin tuolta.Väki nuori noin sanovi,kansa kaunis lausutteli:
"Enpä jäälle jättänynnä,uhkuhun upottanunna:siinä koirat siirteleisi,linnut liiat peitteleisi;enkä suohon sortanunna,kaivanunna kankahasen:siinä toukat turmeleisi,söisi mustat muurahaiset.
"Enpä jäälle jättänynnä,uhkuhun upottanunna:siinä koirat siirteleisi,linnut liiat peitteleisi;enkä suohon sortanunna,kaivanunna kankahasen:siinä toukat turmeleisi,söisi mustat muurahaiset.
"Tuonne saatin saalihini,ehätin erän vähänikultakunnahan kukulle,vaskiharjun hartioille.Panin puuhun puhtahasen,honkahan havusatahan,oksalle olovimmalle,lehvälle leve'immälleiloksi inehmisille,kunnioiksi kulkijoille.
"Ikenin panin itähän,silmin loin on luotehesen.Enkä aivan latvasehen:oisin luonut latvasehen,siinä tuuli turmeleisi,ahava pahoin panisi;enkä pannut maavarahan:oisin pannut maavarahan,siat siinä siirteleisi,alakärsät käänteleisi."
Siitä vanha Väinämöinenlaikahtihe laulamahanillan kuulun kunniaksi,päivän päätyvän iloksi.
Sanoi vanha Väinämöinen,itse lausui, noin nimesi:"Piä nyt, pihti, valkeata,jotta lauloa näkisin!Lauloa luku tulevi,suuni soia tahtelevi."
Siinä lauloi jotta soitti,pitkin iltoa iloitsi.Lausui laulunsa lopulla,itse virkki viimeiseksi:
"Anna toisteki, Jumala,vastaki, vakainen Luoja,näin näissä ilottavaksi,toiste toimiteltavaksi,näissä häissä pyylypoian,pitkävillaisen pioissa!
"Anna ainaki, Jumala,toisteki, totinen Luoja,rastia rakettaviksi,puita pilkoteltaviksiurohoisessa väessä,miehisessä joukkiossa!
"Anna ainaki, Jumala,toisteki, totinen Luoja,soivaksi Tapion torven,metsän pillin piukovaksinäillä pienillä pihoilla,kape'illa kartanoilla!
Päivät soisin soitettavan,illat tehtävän iloallä mailla, mantereilla,Suomen suurilla tiloilla,nuorisossa nousevassa,kansassa kasuavassa."
