Kolmasviidettä runo
Louhi, Pohjolan emäntä,kutsui Pohjolan kokohon.Pani joukon jousihinsa,laittoi miehet miekkoihinsa;rakenteli Pohjan purren,suoritti sotavenosen.
Latoi miehet laivahansa,suoritti sotaurohot,kuni sotka poikasensa,tavi lapsensa latovi:sata miestä miekallista,tuhat jousella urosta.
Kohenteli purjepuita,vaatevarpoja varasi;nosti puuhun purjehia,vaattehia varpapuihin,kuin on pitkän pilven longan,pilven tönkän taivahalla.Siitä läksi laskemahan,sekä läksi jotta joutuisampoa tapoamahanvenehestä Väinämöisen.
Vaka vanha Väinämöinenlaskevi sinistä merta.Itse tuon sanoiksi virkki,puhui purtensa perästä:"Oi sie lieto Lemmin poika,ylimäinen ystäväni!Nouse purjepuun nenähän,vaatevarpahan ravaha!Katsaise etinen ilma,tarkkoa takainen taivas,onko selvät ilman rannat,onko selvät vai sekavat!"
Tuopa lieto Lemminkäinen,poika, veitikkä verevä,hyvin kärkäs käskemättä,kehumattaki kepeä,nousi purjepuun nenähän,vaatevarpahan ravahti.
Katsoi iät, katsoi lännet,katsoi luotehet, etelät,katsoi poikki Pohjan rannan.Siitä tuon sanoiksi virkki:"Selvänä etinen ilma,taakea takainen taivas:pieni on pilvi pohjosessa,pilven lonka luotehessa."
Sanoi vanha Väinämöinen:"Jo vainen valehtelitki!Ei se pilvi ollekana,pilven lonka lienekänä:se on pursi purjehinen.Katso toiste tarkemmasti!"
Katsoi toiste, katsoi tarkoin.Sanovi sanalla tuolla:"Saari kaukoa näkyvi,etähältä haamottavi;havukoita haavat täynnä,koivut kirjokoppeloita."
Sanoi vanha Väinämöinen:"Jo vainen valehtelitki!Havukoita ei ne olleeikä kirjokoppeloita:ne on Pohjan poikasia.Katso tarkoin kolmannesti!"
Se on lieto Lemminkäinenkatsoi kerran kolmannenki.Sanovi sanalla tuolla,lausui tuolla lausehella:"Jo tulevi Pohjan pursi,satahanka hakkoavi!Sata on miestä soutimilla,tuhat ilman istumassa!"
Silloin vanha Väinämöinenjo tunsi toet totiset.Sanan virkkoi, noin nimesi:"Soua, seppo Ilmarinen,soua, lieto Lemminkäinen,soutakatte, kaikki kansa,jotta juoksisi venonen,pursi eestä ennättäisi!"
Souti seppo Ilmarinen,souti lieto Lemminkäinen,souti kansa kaikenlainen.Lyllyivät melat lylyiset,hangat piukki pihlajaiset,vene honkainen vapisi;nenä hyrski hylkehenä,perä koskena kohisi,vesi kiehui kelloloissa,vaahti palloissa pakeni.
Kilvan kiskoivat urohot,miehet veikaten vetivät:eipä matka eistykänä,ei pakene puinen pursieestä purren purjehisen,tuon on Pohjolan venehen.
Silloin vanha Väinämöinenjo tunsi tuhon tulevan,hätäpäivän päälle saavan.Arvelee, ajattelevi,miten olla, kuin eleä.Itse tuon sanoiksi virkki:"Vielä mä tuohon mutkan muistan,keksin kummoa vähäisen."
Tavoittihe tauloihinsa,tunkihe tuluksihinsa.Otti piitä pikkuruisen,tauloa taki vähäisen;ne merehen mestoaviyli olkansa vasemman.Sanovi sanalla tuolla,lausui tuolla lausehella:"Tuosta tulkohon karinen,salasaari kasvakohon,johon juosta Pohjan purren,satahangan halkiellameren myrskyn hiertimessä,lainehen rapa'imessa!"
Se siitä kariksi kasvoi,loihe luo'oksi merehen,itähän pitemmin puolin,poikkipuolin pohjosehen.
Tulla puikki Pohjan pursi,halki aallon hakkoavi:jopa joutuvi karille,puuttui luotohon lujasti.Lenti poikki puinen pursi,satakaari katkieli;mastot maiskahti merehen,purjehet putoelivatnoiksi tuulen vietäviksi,ahavan ajeltaviksi.
Louhi, Pohjolan emäntä,jaloin juoksevi vetehen,läksi purtta nostamahan,laivoa kohottamahan.Ei ota vene yletäeikä pursi liikahella:kaikk' oli kaaret katkennunna,kaikki hangatki hajalla.
Arvelee, ajattelevi.Itse tuon sanoiksi virkki:"Mikäs neuvoksi tulevi,kukas pannahan etehen?"
Jopa muiksi muutaltihe,tohti toisiksi ruveta.Otti viisi viikatetta,kuusi kuokan kuolioa:nepä kynsiksi kyhäsi,kohenteli kouriksensa;puolen purtta särkynyttä:senpä allensa asetti;laiat siiviksi sivalti,peräpuikon purstoksensa;sata miestä siiven alle,tuhat purston tutkaimehen,sata miestä miekallista,tuhat ampujaurosta.
Levitäikse lentämähän,kokkona kohotteleikse.Lenteä lekuttelevitavoitellen Väinämöistä:siipi pilviä sipaisi,toinen vettä vieprahteli.
Veen emonen, vaimo kaunis,hänpä tuon sanoiksi virkki:"Oi on vanha Väinämöinen!Käännä päätä päivän alta,luo'os silmät luotehesen,katso taaksesi vähäisen!"
Vaka vanha Väinämöinenkäänti päätä päivän alta,luopi silmät luotehesen,katsoi taaksensa vähäisen:jo tulevi Pohjan eukko,lintu kumma liitelevi,harte'ista kuin havukka,vaakalintu vartalolta!
Yllättävi Väinämöisen.Lenti purjepuun nenähän,vaatevarpahan rapasi,päähän pielen seisotaikse:oli pursi päin pu'ota,laiva laioin kallistua.
Siinä seppo Ilmarinenheitäikse Jumalahansa,Luojahansa luotteleikse.Sanovi sanalla tuolla:
"Varjele, vakainen Luoja,kaitse, kaunoinen Jumala,ettei poika pois tulisi,emon lapsi lankeaisiLuojan luomalta lu'ulta,Jumalan sukeamalta!
"Ukko, julkinen jumala,itse taatto taivahinen!Tuo mulle tulinen turkki,päälleni panuinen paita,jonka suojasta sotisinja takoa tappeleisin,ettei pää pahoin menisi,tukka turhi'in tulisirauan kirkkahan kisassa,terän tuiman tutkaimessa!"
Itse vanha Väinämöinensanan virkkoi, noin nimesi:"Ohoh Pohjolan emäntä!Joko saat jaolle sammonnenähän utuisen niemen,päähän saaren terhenisen?"
Sanoi Pohjolan emäntä:"En lähe jakohon sammonsinun kanssasi, katala,kerallasi, Väinämöinen!"Itse sampoa tavoittivenehestä Väinämöisen.
Siinä lieto Lemminkäinenmiekan vyöltänsä vetäisi,tempasi terävän rauanvasemmalta puoleltansa;kokon kourille kokevi,räpylöille räimilöivi.
Iski lieto Lemminkäinen,sekä iski jotta lausui:"Maahan miehet, maahan miekat,maahan untelot urohot,sa'at miehet siiven alta,kymmenet kynän nenästä!"
Virkki tuossa Pohjan eukko,puhui purjepuun nenästä:"Oi sie lieto, Lemmin poika,Kauko rukka, mies katala!Pettelit oman emosi,valehtelit vanhempasi:sanoit et käyväsi sotoakuunna, kymmennä kesänäkullankana tarpehella,hopeankana halulla!"
Vaka vanha Väinämöinen,tietäjä iän-ikuinen,arvasi ajan olevan,tunsi hetken tulleheksi.Jo veti melan merestä,tammen lastun lainehesta;sillä kalhaisi kavetta,iski kynsiä kokolta:muut kynnet meni muruiksi,jäi yksi sakarisormi.
Pojat siiviltä putosi,melskahti merehen miehet,sata miestä siiven alta,tuhat purstolta urosta.Itse kokko kopsahtihe,kapsahutti kaaripuille,kuni puusta koppeloinen,kuusen oksalta orava.
Siitä sampoa tavoittisormella nimettömällä.Sammon vuoalti vetehen,kaatoi kaiken kirjokannenpunapurren laitimeltakeskelle meren sinisen:siinä sai muruiksi sampo,kirjokansi kappaleiksi.
Niin meni muruja noita,sammon suuria palojaalle vienojen vesien,päälle mustien murien;ne jäivät ve'en varaksi,ahtolaisten aartehiksi.Siitäp' ei sinä ikänä,kuuna kullan valkeanavesi puuttune varoja,ve'en Ahto aartehia.
Jäipä toisia muruja,pienempäisiä palojaselälle meren sinisen,meren laajan lainehille,tuulen tuuiteltavaksi,aaltojen ajeltavaksi.
Niitä tuuli tuuitteli,meren läikkä läikytteliselällä meren sinisen,meren laajan lainehilla.Tuuli maalle työnnytteli,aalto rannallen ajeli.
Vaka vanha Väinämöinennäki tyrskyn työntelevän,hyrskyn maalle hylkeävän,aallon rannallen ajavannoita sampuen muruja,kirjokannen kappaleita.
Hän tuosta toki ihastui.Sanan virkkoi, noin nimesi:"Tuost' on siemenen sikiö,alku onnen ainiaisen,tuosta kyntö, tuosta kylvö,tuosta kasvu kaikenlainen!Tuosta kuu kumottamahan,onnen päivä paistamahanSuomen suurille tiloille,Suomen maille mairehille!"
Suomen maille mairehille!"
Louhi, Pohjolan emäntä,sanan virkkoi, noin nimesi:"Vielä mä tuohon mutkan muistan,mutkan muistan, keinon keksinkynnöllesi, kylvöllesi,karjoillesi, kasvuillesi,kuillesi kumottaville,päivillesi paistaville:tungen kuuhuen kivehen,päivän kätken kalliohon;annan pakkasen palella,vilun ilman viivytelläkyntöjäsi, kylvöjäsi,elojasi, toukojasi;saatan rautaisen rakehen,teräksisen tellittelenhalmehillesi hyville,parahille pelloillesi.
Nostan karhun kankahalta,harvahampahan havuiltaruuniasi ruhtomahan,tammojasi tappamahan,karjojasi kaatamahan,lehmiä levittämähän.Kansan tauilla tapatan,surmoan sukusi kaiken,ettei kuulla kuun ikänämaailmassa mainittavan."
Silloin vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Ei minua laula lappieikä tunge turjalainen!Jumalall' on ilman viitta,Luojalla avaimet onnen,ei katehen kainalossa,vihansuovan sormen päässä.
"Kun ma luome Luojahani,turvoan Jumalahani,saa se toukat touoistani,viholliset viljastani,tonkimasta toukojani,kasvujani kaatamasta,orahia ottamasta,viljoa vihoamasta.
"Sinä, Pohjolan emäntä,tunge turmiot kivehen,pahat paina kalliohon,vaivat vuorehen valitse,elä kuuta kulloinkana,aurinkoa milloinkana!
"Anna pakkasen palella,vilun ilman viivytelläomia orahiasi,kylvämiäsi jyviä!Sa'a rauaista raetta,teräksistä telkytteleoman auran kääntämille,Pohjan peltojen perille!
"Nosta karhu kankahalta,viiasta vihainen kissa,korvesta koverakoura,havun alta harvahammasPohjolan kujan perille,Pohjan karjan käytäville!"
"Sinä, Pohjolan emäntä,tunge turmiot kivehen,pahat paina kalliohon,vaivat vuorehen valitse,elä kuuta kulloinkana,aurinkoa milloinkana!
"Anna pakkasen palella,vilun ilman viivytelläomia orahiasi,kylvämiäsi jyviä!Sa'a rauaista raetta,teräksistä telkytteleoman auran kääntämille,Pohjan peltojen perille!
"Nosta karhu kankahalta,viiasta vihainen kissa,korvesta koverakoura,havun alta harvahammasPohjolan kujan perille,Pohjan karjan käytäville!"
Siitä Pohjolan emäntäsanan virkkoi, noin nimesi:"Jo minulta valta vaipui,jo aleni arvioni:eloni meni merehen,sampo särkyi lainehisin!"
Läksi itkien kotihin,polotellen pohjosehen.Ei saanut sanottavatakoko sammosta kotihin;veipä kuitenki vähäisensormella nimettömällä:kantoi kannen Pohjolahan,sai rivan Sariolahan.Siit' on polo Pohjolassa,elo leivätöin Lapissa.
Vaka vanha Väinämöinenitse maalle mentyänsälöyti sampuen muruja,kirjokannen kappaleitarannalta merelliseltä,hienoiselta hietiköltä.
Saattoi sampuen muruset,kirjokannen kappalehetnenähän utuisen niemen,päähän saaren terhenisen,kasvamahan, karttumahan,saamahan, satoamahanolu'iksi ohraisiksi,leiviksi rukihisiksi.
Siinä vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Anna, Luoja, suo, Jumala,
"Anna, Luoja, suo, Jumala,anna onni ollaksemme,hyvin ain' eleäksemme,kunnialla kuollaksemmesuloisessa Suomenmaassa,kaunihissa Karjalassa!
"Varjele, vakainen Luoja,kaitse, kaunoinen Jumala,miesten mielijuohtehista,akkojen ajatuksista!Kaa'a maalliset katehet,ve'elliset velhot voita!
"Ole puolla poikiesi,aina lastesi apuna,aina yöllisnä tukena,päivällisnä vartijana,vihoin päivän paistamatta,vihoin kuun kumottamatta,vihoin tuulen tuulematta,vihoin saamatta satehen,pakkasen palelematta,kovan ilman koskematta!
"Aita rautainen rakenna,kivilinna liitätteleympäri minun eloni,kahen puolen kansoani,maasta saaen taivosehen,taivosesta maahan asti,asukseni, ainokseni,tuekseni, turvakseni,tei liika liioin söisi,vastus viljalta vitaisisinä ilmoisna ikänä,kuuna kullan valkeana!"
