Neljäsneljättä runo
Kullero, Kalervon poika,sinisukka äijön lapsi,hivus keltainen, korea,kengän kauto kaunokainen,itse läksi astumahanluota seppo Ilmarisen,ennenkuin isäntä saisinaisen kuolon korvihinsa,painuisi pahoille mielin,tapahtuisi tappelohon.
Läksi soitellen seposta,ilon lyöen Ilman mailta,kullervoiten kankahalla,patakoitellen palolla:suo sorahti, maa järähti,kangas vastahan kajahtiKullervoisen soitantoa,ilkeän ilonpitoa.
Kuului se sepon pajahan.Seppo seisottui pajassa,sai kujalle kuulemahan,kartanolle katsomahan,mikä soitanta salolla,kullervointa kankahalla.
Jo näki toet totiset,valehettomat, vakaiset:näki naisen nukkunehen,kaunoisensa kaatunehen,kaatunehen kartanolle,kellistynehen keolle.
Siihen seppo seisottihesyämellä synkeällä.Puuttui yöksi itkemähän,viikoksi vetistämähän.Mieli ei tervoa parempi,syän ei syttä valkeampi.
Itse Kullervo käveli,astui eelle jonnekunne,päivän korpia kovia,hiien hirsikankahia.Illan tullen, yön pimetenpäätyi maahan mättähälle.
Siinä istuvi isotoin,armotoin ajattelevi:"Mikä lie minunki luonut,kuka kurjaisen kuvannutkuuksi päiväksi kululle,iäkseni ilman alle?
"Kotihinsa muut menevät,majoillensa matkoavat:mull' on korvessa kotini,kankahalla kartanoni,tuulessa tulisijani,satehessa saunan löyly.
"Ellöspä, hyvä Jumala,elkösi sinä ikänäluoko lasta luonnotointaeikä aivan armotointa,isotointa alle ilman,emotointa ensinkänä,niinkuin loit minun, Jumala,minun kurjaisen kuvasit,loit kuin lokkien sekahan,karille meren kajavan!Päivä pääskyille tulevi,varpusille valkenevi,ilo ilman lintusille;ei minulle milloinkana,tule ei päivä polvenensa,ei ilo sinä ikänä!
"En tieä tekijätänienkä tunne tuojoani.Liekö telkkä tielle tehnyt,sorsa suolle suorittanut,tavi rannalle takonut,koskelo kiven kolohon?
"Piennä jäin minä isosta,matalana maammostani.Iso kuoli, äiti kuoli,kuoli muu sukuni suuri;jätti mulle jäiset kengät,sukat uhkuiset unohti;jätti jäisille jälille,pyöriville portahille,joka suohon sortumahan,likahan litistymähän...
Vaan en nyt iällä tällä,en mä vielä jouakanasoille sotkuportahiksi,silloiksi likasijoille.Enkä sinnes suohon sorru,kunnes kannan kahta kättä,viittä sormea viritän,kynttä kymmentä ylennän."
Jopa juohtui mielehensä,puuttui aivohon ajatuskäyä Untamon kylähän,kostoa isonsa kohlut,ison kohlut, maammon mahlat,itsensä pahoin-piännät.
Sanan virkkoi, noin nimesi:"Vuota, vuota, Untamoinen,maltapa, sukuni surma!Kun tulen minä sotahan,tokko saan tuvat tuhaksi,kartanot kekälehiksi?"
Tuli akka vastahansa,siniviitta viian eukko.Hänpä tuon sanoiksi virkki,itse lausui, noin nimesi:"Kunne läksit, Kullervoinen,kaaloat, Kalervon poika?"
kaaloat, Kalervon poika?"
Kullervo, Kalervon poika,sanan virkkoi, noin nimesi:"Juohtui mielehen minulle,puuttui aivohon ajatusmennä tuonne toisialle,käyä Untamon kylähän,kostoa sukuni surma,ison kohlut, maammon mahlat,polttoa tuvat tuhaksi,kypeniksi kyyetellä."
Akka tuo sanoiksi virkki,itse lausui, noin nimesi:"Ei ole surmattu sukusi,viel' ei kaatunut Kalervo.On sulla iso elossa,maammo maille tervehenä."
"Oi on armas akkaseni!Sano, armas akkaseni:missäpä minun isoni,kussa kaunis kantajani?"
"Tuollapa sinun isosi,tuolla kaunis kantajasiLapin laajalla rajalla,kalalammin laitehella."
"Oi on armas akkaseni!Sano, armas akkaseni:mitenkä mä sinne pääsnen,kuten kulkea osannen?"
"Hyvä on sinne päästäksesi,ouonkin osataksesi,korven kolkka käyäksesi,joen ranta juostaksesi.Astut päivän, tuosta toisen,astut kohta kolmannenki,kulet kohti luotehesen.Vaara vastahan tulevi:sie astu alatse vaaran,käy vaaran vasenta puolta!Tuostapa joki tulevioikealle puolellesi:käy sitä joen sivuakolmen kosken kuohumitse!Tulet niemen tutkaimehen,pääyt päähän pitkän kaiskun;tupa on niemen tutkaimessa,kalasauna kaiskun päässä:siinäpä iso elävi,siinä kaunis kantajasi,siinäpä sisaresiki,kaksi kaunista tytärtä."
Kullervo, Kalervon poika,läksi tuosta astumahan.Astui päivän, tuosta toisen,astui kohta kolmannenki,kulki kohti luotehesen.Tuli vaara vastahansa:hän astui alaisin puolin,vaaran lievettä vasenta.Joutuvi joelle tuosta:astuvi joen sivua,jokivarrutta vasenta.Kulki kolmen kosken kautta,tuli niemen tutkaimehen,päätyi päähän pitkän niemen:tupa oli niemen tutkaimessa,kalasauna kaiskun päässä.
Meni hän tupahan tuosta- eipä tunneta tuvassa:"Mistä vieras veen takoa,kusta kulkijain kotoisin?"
"Etkö tunne poikoasi,tunne et lastasi omoa,jonka Untamon urohotveivät kanssansa kotihinison vaaksan varrellisna,emon värttinän pituisna?"
Emo ennätti sanoa,vaimo vanha lausuella:"Ohoh poikani poloinen,ohoh kurja kullansolki!Ettäpäs elävin silminnäitä maita matkaelet,kun jo itkin kuolleheksi,jo kauan kaonneheksi!
"Kaks' oli poikoa minulla,kaksi kaunista tytärtä.Niist' oli osattomaltakaksi vanhinta kaonnut:poika suurehen sotahan,tyttö tietämättömihin.Poikani tuli takaisin,eipä tyttö tullekana."
Kullervo, Kalervon poika,itse ennätti kysyä:"Kunne tyttösi katosi,minne sai sisarueni?"
Emo tuon sanoiksi virkki,itse lausui, noin nimesi:"Tuonne tyttöni katosi,tuonne sai sisaruesi:läksi marjahan metsälle,alle vaaran vaapukkahan;sinnepä kana katosi,lintu kuoli liian surman,surmahan sanattomahan,nimen tietämättömähän.
"Kenen tyttöä ikävä?Kenen muun, kun ei emonsa!Emon etso eellimäisnä,emon etso, emon kaiho.Läksinpä, emo poloinen,etsimähän tyttöäni;juoksin korvet kontiona,salot saukkona samosin.Etsin päivän, tuosta toisen,etsin kohta kolmannenki.Päivän kolmannen perästä,viikon päästä viimeistäkinousin suurelle mäelle,korkealle kukkulalle.Huusin tuosta tyttöäni,kaonnutta kaihoelin:'Missä olet, tyttöseni?Tule jo, tyttöni, kotihin!'
"Noinpa huusin tyttöäni,kaonnutta kaipaelin.Vaarat vastahan saneli,kankahat kajahtelivat:ä huua tyttöäsi,elä huua, hoilaele!Ei se saa sinä ikänä,ei paloa polvenansaemon entisen tiloille,taaton vanhan valkamoille.'"
