Kahdeksaskolmatta runo
Jo nyt Ahti Saarelainen,itse lieto Lemminkäinen,pistäiksen on piilemähän,painaikse pakenemahanpimeästä Pohjolasta,sangasta Saran talosta.
Läksi tuiskuna tuvasta,savuna pihalle saapipakohon pahoja töitä,pillojansa piilemähän.
Niin pihalle tultuansakatseleikse, käänteleikse,etsi entistä oritta.Näe ei entistä oroa:näki paaen pellon päässä,pajupehkon pientarella.
Mikäs neuvoksi tulevi,mikä neuvon antajaksi,ettei pää pahoin menisi,tukka turhi'in tulisi,hivus hieno lankeaisinäillä Pohjolan pihoilla?Jo kumu kylästä kuului,tomu toisista taloista,välkytys kylän väliltä,silmän isku ikkunoilta.
Tuossa lieto Lemminkäisen,tuon on Ahti Saarelaisen,täytyi toisiksi ruveta,piti muiksi muutellaita.Kokkona ylös kohosi,tahtoi nousta taivahalle:päivä poltti poskipäitä,kuuhut kulmia valaisi.
Siinä lieto LemminkäinenUkkoa rukoelevi:"Oi Ukko, hyvä Jumala,mies on tarkka taivahinen,jymypilvien pitäjä,hattarojen hallitsija!Laaipa utuinen ilma,luopa pilvi pikkarainen,jonka suojassa menisin,kotihini koitteleisinluoksi ehtoisen emoni,tykö valtavanhempani!"
Lenteä lekuttelevi,katsoi kerran jälkehensä:keksi harmoan havukan- sen silmät paloi tulenakuni pojan pohjolaisen,Pohjan entisen isännän.
Sanoi harmoa havukka:"Ohoh Ahti veikkoseni!Muistatko muinaista sotoa,tasapäätä tappeloa?"
Sanoi Ahti Saarelainen,virkkoi kaunis Kaukomieli:"Havukkani, lintuseni!Käännäite kohin kotia!Sano tuonne tultuasipimeähän Pohjolahan:'Kova on kokko kourin saa'a,kynälintu kynsin syöä.'"
Jo kohta kotihin joutuiluoksi ehtoisen emonsasuulla surkeannäöllä,syämellä synkeällä.
Emo vastahan tulevikulkiessansa kujoa,aitoviertä astuessa.Ennätti emo kysyä:"Poikueni, nuorempani,lapseni, vakavampani!Mit' olet pahoilla mielinPohjolasta tullessasi?Onko sarkoin vaarrettunanoissa Pohjolan pioissa?Jos on sarkoin vaarrettuna,saat sinä paremman sarkan,taattosi soasta saaman,tavoittaman tappelosta."
Sanoi lieto Lemminkäinen:"Oi emoni, kantajani!Ken mun sarkoin vaarteleisi!Itse vaartaisin isännät,vaartaisin sata urosta,tuhat miestä tunnustaisin."
Sanoi äiti Lemminkäisen:"Mit' olet pahoilla mielin?Oletko voitettu orihin,herjattu hevosen varsoin?Jos olet voitettu orihin,ostaos ori parempiison saamilla eloilla,vanhemman varustamilla!"
Sanoi lieto Lemminkäinen:"Oi emoni, kantajani!Ken mun herjaisi hevosineli varsoin voitteleisi!Itse herjaisin isännät,voittaisin oron ajajat,miehet vankat varsoinensa,urohot orihinensa."
Sanoi äiti Lemminkäisen:"Mit' olet pahoilla mielin,kuta synke'in syäminPohjolasta tultuasi?Oletko naisin naurettunaeli piioin pilkattuna?Jos olet naisin naurettunaeli piioin pilkattuna,toiset toiste pilkatahan,naiset vasta nauretahan."
Sanoi lieto Lemminkäinen:"Oi emoni, kantajani!Ken mun naisin naurattaisieli piioin pilkkoaisi!Itse nauraisin isännät,kaikki piiat pilkkoaisin,nauraisin sataki naista,tuhat muuta morsianta."
Sanoi äiti Lemminkäisen:"Mi sinulla, poikueni?On sulle satunen saanutPohjolassa käyessäsi,vainko liioin syötyäsi,syötyäsi, juotuasiolet öisillä sijoillanähnyt outoja unia?"
Silloin lieto Lemminkäinensai tuossa sanoneheksi:"Akat noita arvelkohotöisiä unennäköjä!Muistan yölliset uneni,sen paremmin päivälliset.Oi emoni, vanha vaimo!Sääli säkkihin evästä,pane jauhot palttinahan,suolat riepuhun sovita!Pois tuli pojalle lähtö,matka maasta ottaminen,tästä kullasta ko'ista,kaunihista kartanosta:miehet miekkoja hiovat,kärestävät keihä'itä."
Emo ennätti kysyä,vaivan nähnyt vaaitella:"Miksi miekkoja hiovat,kärestävät keihä'itä?"
Virkkoi lieto Lemminkäinen,sanoi kaunis Kaukomieli:"Siksi miekkoja hiovat,kärestävät keihä'itä:mun poloisen pään varalle,vasten kauloa katalan.Tuli työ, tapahtui seikkanoilla Pohjolan pihoilla:tapoin pojan pohjolaisen,itsen Pohjolan isännän.Nousi Pohjola sotahan,takaturma tappelohonvasten vaivaista minua,yksinäisen ympärille."
Emo tuon sanoiksi virkki,lausui vanhin lapsellensa:"Jo sanoin minä sinulle,jo vainen varoittelinki,yhä kielteä käkesinlähtemästä Pohjolahan.Mahoit olla oikeassa,eleä emon tuvilla,oman vanhemman varassa,kantajasi kartanossa,ei oisi sotoa saanut,tapahtunut tappeloa.
"Kunne nyt, poikani poloinen,kunne, kannettu katala,lähet pillan piilentähän,työn pahan pakenentahan,ettei pää pahoin menisi,kaula kaunis katkeaisi,tukka turhi'in tulisi,hivus hieno lankeaisi?"
Sanoi lieto Lemminkäinen:"En tieä sitä sijoa,kunne painuisin pakohonpillojani piilemähän.Oi emoni, kantajani!Kunne käsket piilemähän?"
Sanoi äiti Lemminkäisen,itse lausui, noin nimesi:"En mä tieä, kunne käsken,kunne käsken ja kehoitan.Menet männyksi mäelle,katajaksi kankahalle,tuho sielläki tulevi,kova onni kohtoavi:use'in mäkinen mäntypärepuiksi leikatahan,usei'in kataja kangasseipähiksi karsitahan.
"Nouset koivuksi norolletahikka lehtohon lepäksi,tuho sielläki tulisi,kova onni kohti saisi:use'in noroinen koivupinopuiksi pilkotahan,use'in lepikkölehtohakatahan halmeheksi.
"Menet marjaksi mäelle,puolukaksi kankahalle,näille maille mansikoiksi,mustikoiksi muille maille,tuho sielläki tulisi,kova onni kohtoaisi:noppisivat nuoret neiet,tinarinnat riipisivät.
"Mene hauiksi merehen,siiaksi silajokehen,tuho sielläki tulisi,kova loppu loukahtaisi:mies nuori, noentolainen,veisi verkkonsa vesille,nuoret nuotalla vetäisi,vanhat saisi verkollansa.
"Menet metsähän sueksi,korpimaille kontioksi,tuho sielläki tulisi,kova onni kohtoaisi:mies nuori, noen näköinen,kärestäisi keihä'änsäsurmataksensa sutoset,metsän karhut kaataksensa."
Silloin lieto Lemminkäinensanan virkkoi, noin nimesi:"Itse tieän ilke'immät,paikat arvoan pahimmat,kussa surma suin pitäisi,kova loppu loukahtaisi.Oi emo, elättäjäni,maammo, maion-antajani!Kunne käsket piilemähän,kunne käsket ja kehoitat?Aivan on surma suun e'essä,paha päivä parran päällä,yksi päivä miehen päätä,tuskin täytehen sitänä."
Silloin äiti Lemminkäisenitse virkki, noin nimesi:"Sanon ma hyvänki paikan,ani armahan nimitän,missä piillä pillomuksen,paeta pahan-alaisen:muistan maata pikkuruisen,tieän paikkoa palasen,syömätöintä, lyömätöintä,miekan miehen käymätöintä.Sie vanno valat ikuiset,valehettomat, vakaiset,kuunna, kymmennä kesänäet sotia käyäksesihopeankana halullatahi kullan tarpehella!"
Sanoi lieto Lemminkäinen:"Vannon mie valat vakaiset,en kesänä ensimäisnä,tok' en vielä toisnakanasaa'a suurihin sotihin,noihin miekan melskehisin.Viel' on haavat hartioissa,syvät reiät ryntähissäentisistäkin iloista,mennehistä melskehistäsuurilla sotamä'illä,miesten tappotanterilla."
Silloin äiti Lemminkäisensanan virkkoi, noin nimesi:"Otapa isosi pursi,lähe tuonne piilemähänylitse meren yheksän,meri-puolen kymmenettä,saarehen selällisehen,luotohon merellisehen!Siell' ennen isosi piili,sekä piili jotta säilyisuurina sotakesinä,vainovuosina kovina;hyvä oli siellä ollaksensa,armas aikaellaksensa.llä piile vuosi, toinen,käy kotihin kolmannellatutuille ison tuville,vanhempasi valkamoille!"
